Helmien osto-opas

Näyttävää ja ajatonta – opas helmien hankintaan


Kauniit ja iättömät helmet

Helmet ovat olleet arvostettuja ja loisteliaita koruja läpi historian ja viime vuosikymmeninä helmitarjonta on monipuolistunut entisestään. Valkeiden ja pyöreiden helmien rinnalle on noussut useita upeita värejä sekä muotoja, jotka sopivat täydellisesti eri tyyleihin ja tarkoituksiin.

Helmitarjonnan ollessa sangen runsasta, helmiä valitessa olisi hyvä hallita ainakin perustiedot niistä. Haluamme siksi tämän oppaan myötä tutustuttaa teidät helmien kiehtovaan ja monipuoliseen maailmaan. Kerromme eri helmityypeistä ja niiden alalajeista, ominaisuuksista ja erityisistä eduista. Näiden tietojen avulla jokaisen on helppo löytää itselleen sopivimmat helmet.

Oppaassa kuvataan helmiä nauhojen näkökulmasta, mutta samat kuvaukset pätevät pääpiirteissään myös helmikoruissa käytettäviin helmiin.

Luonnonhelmet

Luonnonhelmi syntyy täysin sattumalta pienen hiekanmurusen, loisen tai muun vieraan esineen päätyessä simpukan sisälle. Simpukka suojelee itseään erittämällä ärsykkeen ympärille kovaa, sileää helmiäisainetta. Tällä tavalla syntynyttä helmeä kutsutaan luonnonhelmeksi tai aidoksi luonnonhelmeksi.

Luonnonhelmien muoto tai hohto vaihtelevat paljon, eivätkä ne siksi aina sovi helmikorujen valmistukseen. Korukäyttöön sopivat luonnonhelmet ovat siksi erittäin harvinaisia ja kalliita. Harvinaisuutensa vuoksi luonnonhelmiä ei ole yleensä myytävänä ja harvat myynnissä olevat ovat niin arvokkaita, että vain vauraimmilla on niihin varaa.

Viljellyt helmet 

Helmien kysyntä on aina ollut suurempaa kuin riittävän laadukkaiden luonnonhelmien saatavuus. Tämän vuoksi on kehitetty erilaisia viljelytekniikoita, joista ensimmäinen patentoitiin Japanissa jo vuonna 1896.

Viljellyt helmet muodostuvat täysin samalla tavalla kuin luonnonhelmetkin – ainoa ero on se, että helmenviljelyssä ärsyke asetetaan tarkoituksella simpukan sisälle sen sijaan, että se päätyisi sinne sattumalta. Viljeltyjä helmiä kutsutaan usein aidoiksi viljellyiksi helmiksi. Tällä pyritään tuomaan ero simpukassa kasvaneiden ja jäljitelmähelmien välille. Viljeltyjen helmien kaksi päälajia ovat makeanvedenhelmet ja merihelmet.

Makeanvedenhelmet

Makeanvedenhelmet ovat nykyään kaikkein yleisimpiä myynnissä olevia viljeltyjä helmiä. Niiden rakenne on läpeensä helmiäistä, mutta viljelytapansa vuoksi helmet ovat harvoin täysin pyöreitä. Makeanvedenhelmet kestävät luonnonhelmien tavoin erittäin hyvin käyttöä ja ovat sen vuoksi hyvä valinta helmikoruihin.

Merihelmet 

Perinteisesti helmiä on viljelty merivedessä elävissä simpukoissa. Merihelmissä on yleensä tavoiteltu pyöreää muotoa, joka onnistuu asettamalla simpukoihin viljelyn alussa ärsykkeeksi pyöreä ydin, joka ohjaa helmen muodostumista. Tämä myös nopeuttaa suurempien kokojen viljelyä. 

Parhaimmillaan merihelmissä on sellaisia ominaisuuksia, joita makeanvedenhelmet eivät pysty tarjoamaan, mutta niistä täytyy varautua maksamaan merkittävästi enemmän. Yleisimpiä merihelmilajikkeita ovat Akoya-helmet, tahitinhelmet sekä vaaleat etelänmerenhelmet.

Jäljitelmähelmi 

Jäljitelmähelmi on nimensä mukaisesti keinotekoisesti valmistettu helmi. Se ei siis ole muodostunut simpukan sisällä toisin kuin luonnonhelmi tai viljelty helmi. 

Yksinkertaisimmillaan jäljitelmähelmet valmistetaan muovista, mutta joskus pyritään jäljittelemään aidon helmen painoa käyttämällä lasia tai muita raskaampia materiaaleja. Parhaimmat jäljitelmät pyritään saamaan hohtavaksi pinnoittamalla ne kalansuomu-uutteella tai muulla hohtoa sisältävällä aineella. Esimerkiksi Majorica-helmet ovat tämän tyyppisiä pinnoitettuja jäljitelmähelmiä.
 

Luonnonhelmi Makeanvedenhelmi Merihelmi Jäljitelmähelmi
Luonnonhelmi Makeanvedenhelmi Merihelmi Jäljitelmähelmi


Luonnonhelmet ja makeanvedenhelmet ovat läpihelmiäistä. Merihelmissä helmiäiskerros on muodostunut ydinpallon päälle. Jäljitelmähelmet ovat teollisesti valmistettuja ja pinnoitettuja.
 


 

Helmien valinta

Helmien hankintaa harkittaessa valinta tapahtuu käytännössä viljeltyjen makeanvedenhelmien ja merihelmien välillä. Luonnonhelmet eivät ole harvinaisuutensa ja kalliin hintansa vuoksi useimmille todellisia vaihtoehtoja. Jäljitelmähelmien hankkiminen on myöskin harvoin perusteltua, sillä aidot makeanvedenhelmet on mahdollista saada varsin kohtuulliseen hintaan.

Makeanvedenhelmet ovat monelle sopivin vaihtoehto, sillä niitä on tarjolla useissa muodoissa ja väreissä varsin kohtuulliseen hintaan. Jos on valmis maksamaan hieman enemmän, makeanvedenhelmiä saa myös merihelmet haastavassa pyöreydessä ja hohdossa.

Akoya-merihelmet pystyvät vastaamaan äärimmäisiinkin vaatimuksiin, tarjoten parhaimmillaan täydellistä pyöreyttä ja erittäin hyvää hohtoa. On hyvä kuitenkin muistaa, että haettaessa näin korkeaa laatua se myös näkyy hinnassa. Alle 2000-3000 euron sijoituksella ei saa hankittua tasokasta merinauhaa. Tämän hintatason alapuolella makeanvedennauha on todennäköisesti järkevämpi valinta.

Jos tarkoituksena on hankkia erittäin suurikokoiset helmet, kannattaa harkita etelänmerenhelmiä, sillä näitä klassisen pyöreitä merihelmiä saa jopa 8-20 mm koossa. Ne pystyvät myös tarjoamaan ainutlaatuisia värisävyjä, joita muista aidoista helmistä ei löydy. Nämä ominaisuudet tekevät etelänmerenhelmistä kuitenkin erittäin arvokkaita, joten niistä voi joutua maksamaan melkoisesti.

Huolimatta siitä, millaiset helmet päätyy hankkimaan, on aina hyvä tietää niiden arvo. Helmien arvoperusteet ovat jossain määrin erilaiset niiden tyypistä riippuen. Seuraavissa luvuissa esittelemme yleisimmät Suomessa myytävät helmityypit ja niiden arvoon vaikuttuvat ominaisuudet.
 


 

Makeanvedenhelmet

Makeanvedenhelmiä kutsutaan usein Biwa-helmiksi sen järven mukaan, jossa niiden viljely aikanaan aloitettiin. Nykyisin suurin makeanvedenhelmien tuottajamaa on Kiina, joskin niitä viljellään jonkin verran myös muualla, kuten Japanissa ja USA:ssa.

Makeanvedenhelmiin ei yleensä ole istutettu muotoa ja kokoa antavaa ydinpalloa. Tämän vuoksi niitä on tarjolla varsin monenmuotoisina, kuten pyöreinä, soikeina, nappimaisina, litteinä tai riisimäisinä. Makeanvedenhelmien värikirjo on luonnostaan runsas ja niitä on saatavana valkeina, kellertävinä, ruskeina, punertavina, violetteina ja monivärisinä.

Luokittelu ja arvoperusteet

Makeanvedenhelmien hintaan vaikuttavat ominaisuudet tärkeysjärjestyksessä ovat:

1. Koko     2. Muoto     3. Pinnan laatu     4. Hohto     5. Väri
 

Ydinpallon puuttuminen tekee suurten makeanvedenhelmien kasvattamisesta merkittävästi hitaampaa kuin pienempien helmien. Helmien hinnassa tapahtuukin jyrkkä nousu noin 7 mm kohdalla. Koska helmen muotoa ei ohjailla, pyöreät helmet ovat harvinaisempia ja kalliimpia kuin epäsäännöllisemmän muotoiset. Pinnan laadussa arvostetaan myös puhtautta, joten virheetön helmi on arvokkaampi kuin rosoinen, kuoppainen tai laikukas helmi.

Helmen hohto ei ole makeanvedenhelmissä yhtä merkitsevä tekijä kuin merihelmissä. Makeanvedenhelmet muodostuvat lähes poikkeuksetta kokonaan helmiäisestä, joten hohdotonkin helmi on kestävä. Hohtava helmi on toki kauniimpi kuin hohdoton ja siksi arvokkaampi.

Makeanvedenhelmistä puhuttaessa värin vaikutus arvoon riippuu lähinnä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Luonnonväriset helmet ovat kuitenkin arvokkaampia verrattuna keinotekoisesti värjättyihin helmiin.

Makeanvedenhelminauha jossa on pyöreät ja hohtavat helmet.
1. Helminauha on erittäin laadukas. Sen helmet ovat pyöreitä, puhdaspintaisia, hohtavia ja kauniin sävyisiä.
Makeanvedenhelminauha jossa on hieman ovaalit ja hohtavat helmet.
2. Helminauha on lähes yhtä laadukas kuin yllä oleva, mutta helmien muodosta on jouduttu tinkimään.
Makeanvedenhelminauha jossa on lähes pyöreät mutta hohdottomat helmet.
3. Nauhan helmet ovat lähes pyöreitä mutta hohdottomia, mikä alentaa huomattavasti helminauhan arvoa.
Makeanvedenhelminauha jossa on epäsäännölliset ja melko hohdottomat helmet.
4. Nauhan helmet ovat epäsäännöllisiä, melko hohdottomia ja epäpuhtaita, minkä vuoksi se on vähäarvoinen. 

Makeanvedenhelmet ovat muuttaneet perinteistä mielikuvaa helmistä. Helmien ei välttämättä tarvitse olla enää pyöreitä ja virheettömiä, etenkään suuremmissa kokoluokissa. Monet arvostavat helmissä epäsäännöllisiä muotoja, jotka näyttävät aidosti luonnon muovaamilta.
 

Erimuotoisia ja -värisiä makeanvedenhelmiä

Erimuotoisia ja -värisiä makeanvedenhelmiä
 

Makeanvedenhelmien edut

Makeanvedenhelmillä on hintaluokasta riippumatta erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Laadukkaita nauhoja on mahdollista saada jo kahdellasadalla eurolla, etenkin jos on valmis tinkimään helmien koosta tai muista hintaan vaikuttavista ominaisuuksista.

Makeanvedenhelmet kestävät hyvin käyttöä ja ovat siksi hyviä käyttöhelmiä niin arkeen kuin juhlaankin. Runsaan muoto- ja väritarjontansa ansiosta ne ovat helmistä kaikkein moni-ilmeisempiä. Niitä yhdistellään usein muihin materiaaleihin, joten saatavilla on myös monenlaisia perinteisistä helmikoruista poikkeavia luomuksia.

Makeanvedenhelmiä ei tulisi kuitenkaan ajatella pelkiksi käyttökoruiksi. Mikäli haetaan klassisia arvoja, kuten hohtoa tai pyöreyttä, makeanvedenhelmet pystyvät tarjoamaan myös näitä ominaisuuksia. Noin 1000-2000 euron sijoituksella saa luksusnauhan, joka haastaa näyttävyydellään merihelminauhat.
 


 

Akoya-merihelmet

Akoya-helmet ovat saaneet nimensä sen simpukan mukaan, jossa ne kasvatetaan. Ne ovat kaikkein yleisimpiä merihelmiä ja moni suomalainen kuluttaja mieltääkin ne myös ainoiksi merihelmiksi. Näin ei kuitenkaan ole, sillä merihelmiin kuuluu monia muitakin helmilajeja, kuten tummat ja vaaleat etelänmerenhelmet. 

Japani on Akoya-helmien tunnetuin tuottajamaa, mutta nykyisin Kiinassa viljellään hyvin suuri osa markkinoilla tarjolla olevista Akoya-helmistä. 

Parhaimmillaan Akoya-helmet ovat maailman hohtavimpia helmiä. Niitä löytyy useissa eri värisävyissä, vaikka valkea onkin selvästi yleisin. Akoya-simpukka on varsin pienikokoinen, minkä vuoksi helmet ovat tavallisimmillaan vain 5-6 mm kokoisia. Suurten kokojen viljely on vaikeaa ja siksi jo 9-10 mm kokoiset helmet ovat erittäin arvokkaita.

Luokittelu ja arvoperusteet

Akoya-helmien hintaan vaikuttavat ominaisuudet tärkeysjärjestyksessä ovat:

1. Hohto     2. Muoto     3. Koko     4. Pinnan laatu     5. Väri
 

Akoya-helmien ehdottomasti kaikkein tärkein ominaisuus on hohto, joka on paksun helmiäiskerroksen merkki. Hohtava helmi on kasvanut pidempään simpukan sisällä ja sen muotoa ohjaavan ydinpallon ympärille on ehtinyt kertyä paksu helmiäiskerros.

Hohtava ja paksukuorinen merihelmi kestää pitkään käytössä, eikä sen kauneus katoa hyvin hoidettuna vuosikymmenienkään kuluessa. Hohdottomassa Akoya-helmessä ydinpallon ympärillä oleva helmiäiskuori on sen sijaan yleensä erittäin ohut, joten se saattaa lohjeta tai kulua pois käytössä.

4 mm Erikokoisia Akoya-merihelmiä: helmen koon suhteellinen muutos 4 mm helmestä 10 mm helmeen. 10 mm
Erikokoisia Akoya-merihelmiä.
Helmen koon suhteellinen muutos 4 mm helmestä 10 mm helmeen.

Akoya-helmissä arvostetaan pyöreyttä, joten epäsäännöllinen muoto laskee helmen arvoa. Helmen koko on jossain määrin makuasia, mutta isommat helmet ovat toki arvokkaampia kuin pienemmät. Pinnan laadussa haetaan yleensä tasaisuutta ja puhtautta, joten erilaiset pinnan virheet laskevat helmen arvoa.

Merihelminauha jossa on pyöreät ja hohtavat helmet.
1. Helminauha on lähes täydellinen. Sen helmissä on erittäin hyvä hohto, pyöreys, pinta ja värisävy.
Merihelminauha jossa on barokkiset ja hohtavat helmet.
2. Helminauha on lähes yhtä laadukas kuin yllä oleva, mutta helmien muodosta on jouduttu tinkimään.
Merihelminauha jossa on pyöreät mutta kellertävät helmet.
3. Nauhan helmet ovat pyöreitä, mutta niitten kellertävä sävy alentaa huomattavasti helminauhan arvoa.
Merihelminauha jossa on ohutkuoriset ja hohdottomat helmet.
4. Nauhan helmet ovat pyöreitä, mutta ohutkuorisia ja vailla hohtoa, minkä vuoksi se on erittäin vähäarvoinen.

 Akoya-helmen arvoperusteita voi pitää varsin klassisina. Arvokkain helmi on hohtava, täysin pyöreä, kookas, täysin puhdas ja väriltään hennosti pinkin sävyinen valkea. Jos helmen kaikki ominaisuudet ovat huippulaatuisia, se on erittäin kallis.

Akoya-helmen edut 

Akoya-helmissä on parhaimmillaan erittäin voimakas ja ainutlaatuinen hohto. Tästä ominaisuudesta täytyy kuitenkin olla valmis maksamaan, sillä sitä ei esiinny halvemmissa helmissä. Laadukkaaseen Akoya-helminauhaan tulisikin olla valmis sijoittamaan vähintään 2000-3000 euroa.
 


 

Etelänmerenhelmet

Etelänmerenhelmet ovat saaneet nimensä pääasiallisen kasvualueensa mukaan. Niiden viljelyssä käytetyt simpukat ovat huomattavasti kookkaampia kuin Akoya-simpukat, mikä mahdollistaa helmien kasvun muita merihelmiä isommaksi. Ne ovat kooltaan tavallisesti 8-20 mm. 

Etelänmerenhelmien värikirjo on varsin runsas. Markkinoilla on saatavana muun muassa valkeita, kermansävyisiä, kullanhohtoisia, lilan- ja roosansävyisiä, sinertäviä, vihertäviä sekä mustia helmiä.

Etelänmerenhelmet jaetaan vaaleisiin ja tummiin etelänmerenhelmiin. Tummat helmet ovat pääasiassa peräisin Tahitin alueelta ja ne tunnetaan siksi myös tahitinhelminä. Sekä vaaleat että tummat etelänmerenhelmet ovat varsin kauniin sävyisiä ja erittäin kallisarvoisia.

Tällä hetkellä Suomessa myydään hyvin vähän vaaleita etelänmerenhelmiä. Sen sijaan tahitinhelmien suosio on ollut jatkuvassa kasvussa. Ne tuntuvatkin kallisarvoisuudestaan huolimatta sopivan varsin hyvin suomalaiseen makuun.  Tämän vuoksi keskitymme käsittelemään seuraavissa kappaleissa ainoastaan tahitinhelmien ominaisuuksia ja etuja.

Luokittelu ja arvoperusteet 

Tahitinhelmien hintaan vaikuttavat ominaisuudet tärkeysjärjestyksessä ovat:

1. Väri     2. Koko     3. Muoto     4. Pinnan laatu     5. Hohto
 

Tahitinhelmissä on ainutlaatuisen tummat värisävyt, joita muut helmet eivät pysty tarjoamaan. Kaikkein arvokkaimpina pidetään vihreänmustia helmiä, joiden pinnalla heijastuu spektrin kaunis kirjo. Tämän lisäksi tahitinhelmet tarjoavat myös upeita erilaisia harmaita ja sinertäviä sävyjä. Täysin mustaa ja kiillotonta helmen väriä ei arvosteta lainkaan.

Tahitinhelmien koko vaihtelee tavallisesti 8-16 mm välillä. Helmien hinnat alkavat kuitenkin nousta merkittävästi noin 10 mm kohdalla. Täysin pyöreä helmi on arvokkaampi kuin epäsäännöllisen muotoinen, mutta etenkin suurikokoisten tahitinhelmien kohdalla myös persoonalliset muodot ovat varsin haluttuja. Pinnan virheet kuten renkaisuus, painaumat tai lukuisat pienet kuopat laskevat sen sijaan helmen arvoa merkittävästi.

Tumman värisävyn vuoksi tahitinhelmien hohtoa on vaikeampi erottaa kuin vaaleammissa helmissä. Sen vuoksi voimakas hohto ei ole tahitinhelmille yhtä tärkeä laatuominaisuus kuin muille helmille. Hohtava tahitinhelmi on tietenkin aina arvokkaampi kuin muuten vastaava, mutta vähemmän hohtava helmi.

Tahitinhelminauha jossa on tasaväriset ja -laatuiset helmet.
1. Helminauha on lähes täydellinen. Helmet ovat hyvän värisiä ja tasasävyisiä, isokokoisia, pyöreitä, puhdaspintaisia ja hohtavia.
Tahitinhelminauha jossa on moniväriset ja tasalaatuiset helmet.
2. Helminauha on lähes yhtä laadukas kuin yllä oleva, mutta siihen on valittu useamman sävyisiä helmiä.
Tahitinhelminauha jossa on moniväriset ja monimuotoiset helmet.
3. Nauhan helmet ovat hyvän värisiä, mutta niiden epäsäännöllinen muoto ja pinnan virheet tekevät helminauhasta edullisemman. Toisaalta tällainen helminauha on yksilöllinenvaihtoehto niille, jotka hakevat perinteisestä poikkeavaa korua.
Tahitinhelminauha jossa on pyöreät mutta elottomat ja hohdottomat helmet.
4. Nauhan helmet ovat väriltään tasaisen mustia ja hohdottomia, minkä takia nauhaa ei helmien muodosta huolimatta pidetä arvokkaana.

Tahitinhelmien laajasta värikirjosta ja monimuotoisuudesta johtuen niistä löytyy suosikkeja moneen makuun. Epäsäännöllisyys ei tahitinhelmien tapauksessa tarkoita arvottomuutta, sillä helmien täydellinen pyöreys on harvinaisempaa. Yksilöllinen, erikoisen muotoinen helmi voi olla jo koru sinänsä. Tahitinhelmi on myös hyvä ja kestävä käyttökoru paksun helmiäiskerroksensa takia.

Tahitinhelmen edut 

Tahitinhelmet ovat kaikkein arvostetuimpia helmiä ja niiden ylellisyys on helppo havaita. Ne sopivat erityisesti niille, jotka hakevat isoja ja näyttäviä helmiä. Tahitinhelmet ovat erittäin yksilöllisiä ja tarjoavat perinteisestä valkeasta helmestä poikkeavia, kauniita värejä. Ne kiinnittävät varmasti huomiota kantajaansa.

Verrattuna makeanvedenhelmiin ja Akoya-helmiin, tahitinhelmien saatavuus on varsin rajallista. Tämän vuoksi etenkin parempilaatuisten helmien hinnat vaihtelevat vuosittaisen satotilanteen mukaan. Nykyisen hintatason mukaisesti tahitinhelminauhan voi saada 3000 - 6000 eurolla, jos on valmis tinkimään helmen väristä tai muodosta. Laadukkaimpien tahitinhelminauhojen hinnat alkavat noin 10000 euron tasosta, riippuen paljolti siitä, mitä laatutekijöitä haluaa painottaa.
 


 

Helmiä ostettaessa

Hyvää, mutta halpaa helmeä ei valitettavasti ole olemassakaan. Todellisesta huippulaadusta joutuu aina maksamaan – eivätkä helmet tässäkään suhteessa poikkea muista arvotuotteista. Tämän vuoksi ylimitoitettuihin alennusmyynteihin tai epätavallisen hyviin tarjouksiin kannattaa suhtautua varauksella.

Helmien ei aina tarvitse olla kalliita juhlakoruja, vaan ne voivat olla myös huokeampia käyttökoruja työhön ja vapaa-aikaan. Runsaan valikoiman ja kohtuullisten hintojen ansiosta sopivien helmien löytäminen jokaiseen käyttötarkoitukseen on helppoa. Edulliset käyttöhelmet ovat hyvä vaihtoehto myös niille, jotka eivät halua sijoittaa vain yhteen koruun vaan hankkivat mieluummin samalla rahalla useammat.

Aidot helmet ovat kaunis ja kestävä sijoitus, johon kannattaa panostaa. Sen vuoksi on hyvä ymmärtää, mistä helmien arvo muodostuu. Tämä auttaa hankkimaan juuri niin kauniit ja kestävät helmet kuin hankintaan varatulla summalla on mahdollista saada. Hyvillä perustiedoilla ja asiantuntevalla ohjauksella helmiin käytetylle rahalle voidaan saada paras mahdollinen vastine.
 


 

Myyjän asiantuntemuksen tärkeys 

Tämä esite tarjoaa teille perustietämyksen helmistä, jolloin voitte ostotilanteessa paremmin arvioida helmiä ja valita itsellenne niistä parhaiten sopivat. Syvällisempi helmitietous ja helmien luokittelu vaatii kuitenkin asiantuntemusta ja vuosien kokemusta.

Omat helmet on helpointa valita liikkeestä, jossa on nähtävänä hyvä valikoima erilaisia helmiä. Asiantunteva myyjä esittelee mielellään erityyppisiä nauhoja ja koruja, pystyen opastamaan teitä miellyttävien helmien valinnassa. Helmet kannattaa ostaa luotettavasta liikkeestä, joka toimii yhteistyössä asiantuntevan maahantuojan kanssa.

Pirami on toiminut yli kolmenkymmenen vuoden ajan arvostettuna helmituotteiden maahantuojana, valmistajana ja tukkuliikkeenä. Asiantuntemustamme on käytetty muun muassa eri medioiden helmiä käsittelevissä jutuissa sekä kultasepänalan helmiin liittyvässä ammattikoulutuksessa.

Tämän tekstin lainaaminen kokonaan tai osittain ilman erillistä kirjallista suostumusta on kielletty.
 


 

Pirami Oy on toiminut jo vuodesta 1979 lähtien arvostettuna helmituotteiden maahantuojana, valmistajana ja tukkuliikkeenä. Pitkäaikaisen asiantuntemuksen ja erikoistumisen ansiosta helmemme ovat aina laadukkain valinta.

Pirami Oy
www.pirami.fi